20. marraskuuta 2014

LOHIKÄÄRMETYYNY, MISU & MOROPORO


Ollessani työharjoittelussa 2000-luvun alussa, sain tehtäväkseni suunnitella ja tehdä imetystyynyn. En ollut koskaan sellaisista aiemmin kuullutkaan, minä, reilu kakskymppinen tyttönen, ehei! Tuumasta toimeen kävin silti ja sain toteutettua tyynyn ja siihen hienot päälliset. Toinen oli kuin kukka terälehtineen ja toiseen aplikoin muistaakseni kaloja ja muita mereneläviä. Ja vielä viikkoja tyynyjen teon jälkeen löysin housujeni taskuista pieniä styroksikuulia, joilla tyynyt täytettiin, kun ei taidettu aivan heti keksiä parasta keinoa saada kuulat tyynypussin sisään vaan niitä oli koko ompeluhuone ympäriinsä.

Vuosia myöhemmin käytin tuota samaa kaavaa, kun tein omalle tytölleni imetystyynyn. Oli jotenkin ihanan nostalginen olo sitä tehdessä. Silloin tein päälliseen jotain söpöjä aplikointikuvioita, en enää oikein muista mitä ja sittemmin päällinen on lähtenyt kiertoon maailmalle. Osasin jo sisätyynyn täytönkin vähän paremmin. Tyyny oli kovasti käytössä silloin, sekä pojan syntyessä.

Tällä kertaa ei tarvinnut muuta kuin tehdä vanhalle sisäpussille uusi päällinen. Tilasin ihanaa Avaruuskarkki-kangasta Vimmalta ja tein sen siitä. Vähän piti jotain lisätä ja tein nuo lohikäärmekolmiot. Ne ovat hauskat! Ja suosittelen kyllä imetystyynyä helpottamaan noita ihania imetyshetkiä, sekä aika kätevä se on myös esimerkiksi loppuraskauden aikaan halattavana unikaverityynynä.


Entäs nämä kaverit sitten? He ovat Misu ja Moroporo, jotka tein viimeisinä raskauspäivinä, tuo pieni ihana imetystyynyllä köllöttelijä vielä masussain. Ne ovat pienet yllätykset tuoreille tuplaisosiskolle ja isoveljelle. Pehmot tietty, koska meillä on niitä jo niin paljon, että turha tässä on enää jättää yhtään ideaa toteuttamatta. Voidaan kohta toteuttaa pehmolelumeri!

17. marraskuuta 2014

HÄN ON SAAPUNUT


Viikko sitten maanantaina, ihmisten aloitellessa uutta marraskuista työviikkoa, perheeseemme syntyi ihana pieni poika. Suloinen, vähän papparaiselta näyttävä tummatukkainen tyyppi, joka on sulattanut sydämemme, jonka vastasyntyneen ruipelojalat ovat viikon tuntemisemme aikana saaneet jo hellyyttävää pulleutta, jolla on jo mainio kaksoisleuka, joka tapittaa maailman ihanimmilla nappisilmillään ja ilmehtii jo niin, että on saatu esimakua siitä, millaisia hymyjä hän meille tulee elämäämme tuomaan. Hän on aivan ihana ja en voi käsittää miten tämä rakkauden määrä voi olla näin muhkeaa ja pakahduttavaa, olen niin onnellinen kolmen lapsen äiti!




Tuon hurjan hienon harmaan pilkullisen pehmolelun, jossa on eri värisiä näpräilynauhoja, sen olen ommellut minä, kyllä vain, ja kirjonutkin tuon pingviinin. Mutta mallina pingviinille oli kuitenkin vauvan isoveljen (on muuten tärkeä titteli tuo isoveli!) tekemä piirustus, josta hän toivoi, että kirjoisin pingviinin kankaalle (tätä toivetta kuulen usein, johtuen köllöttelypeitosta). Yhdessä sitten ihasteltiin lopputulosta ja päätin, että tuollaisena pehmona se olisi kivointa saada esille ja voisi olla sellainen asia, jonka tuore isoveli toisi vauvalle sairaalaan lahjaksi vauvalle. Näin teimme. Se oli tärkeä hetki.

 * Vauvan ihana pöllöasu on blogin kautta saatu,  Name Itin kanssa toteutettu yhteistyö.

9. marraskuuta 2014

MONIVÄRITUPSUPIPO


Jos on koko päivän köllötellen, niin siinä saattaa valmistua pipo. Monivärinen tupsu oli pojan suosikkikohta, ehkä minunkin. Sähkönsinistä, harmaanvihreää, meleerattua harmaata, mustaa,  mintunvihreää ja neonkeltaista. Mulla oli muuten samoissa väreissä upea toppapuku 80- ja 90-lukujen taitteessa. Oi niitä aikoja, oi näitä aikoja.

4. marraskuuta 2014

LEMPITYYNY



Tultiin koulusta ja päiväkodista ja kun tyttö näki tekemäni tyynyt, hän oli myyty. Saisiko tehdä oman tyynyn? No tietysti saisi! Äkkiä päivällinen pöytään ja masut täyteen ja hommiin. Hän piirsi suunnitelman, valitsi kankaat, hoksasi kuinka kätevä kirjontakehys on (jes!) ja kirjoi ihan itse tyynylle silmät ja suun. Yhdessä ommeltiin tyyny kasaan ja siinä samalla hän ihasteli niin monenlaisia paininjalkoja ja sitä, kuinka mahtavan vanha meidän ompelukoneemme on. Jota muuten itse en pidä aina edes kauhean vanhana, justhan sen äiti osti vuonna 1987, digitaalikone ja kaikki! Heh, olin silloin tyttäreni ikäinen.

Tyyny valmistui, aikaa kului kaikkinensa vajaa kolme tuntia. Oli mahtavaa, kun tyttö itsekin totesi, että paljon sitä voi saada yhdessä illassa aikaan, jos vain haluaa. Ja niinhän se on! Ja jotain ihan itse tehtyä, itse sunniteltua ja jotain, mikä on hyvin hyvin arvokasta.

Suunniteltiin, että kunhan tehdään hänelle uusi päiväpeitto, niin uusitaan samalla kaikki koristetyynytkin ja tehdään ne yhdessä ja kaikki samaa sarjaa. Vitsit siitä tulee hieno kokonaisuus! Mutta me ei kiirehditä, tehdään sitten kun jaksetaan ja ehditään. Nyt ihastellaan tätä.




NELJÄ


Meillä on vauvalle odottamassa pieni, sievä, vanha rottinkisänky. En hankkinut (enkä etsinyt esikoisen vanhaa, hienoa pilkullista) uutta pinnasängyn pehmustetta, koska sänky on sen verran pieni, että valmiin ja uuden joutuisi lyhentämään, ja sänky niin lyhytikäinen, että halusin keksiä reunoille jonkin muun ratkaisun. Tein neljä pehmoista tyynyä, joissa on solmiamisnauhat ja jotka on keskeltä litistetty napein, etteivät ole liian pulleat. Ne aion kiinnittää sänkyyn reunapehmusteiksi. Kun vauva kasvaa sängystä ulos, voidaan tyynyt ottaa käyttöön muuten. Joko seuraavassa sängyssä (peruspinnasänky ehkä?) tai leikkaamalla solmiamisnauhat pois ja pitämällä tyynyt koristetyynyinä. Tykkään tosi paljon tästä ideasta ja alunperin mulla olikin Ikeassa ostoskärryissä sisätyynyiksi kaikenkaikkiaan 12 tyynyä, kun ajattelin, että niillä nyt ainakin saisi koko sängyn pehmustettua. No, tuo neljäkin on ihan hyvä ja jos tarvii lisää, niin teen lisää.





Tyynyistä tuli tosi hauskat ja vitsikkäät. Jotenkin ihanan väriset ja värikkäät, mutta kuitenkin hailakat naamatyynyt. Lapset ihastuivat niihin ihan täysillä ja he heti päättivätkin, mitkä ovat suosikkinsa ja mikä tyyny on oikeasti kenenkin. Eräskin seitsenvuotias sai tyynyistä idean ja teki oman versionsa siltä istumalta... Siitä myöhemmin lisää!

1. marraskuuta 2014

ÄITI, MÄÄ TYKKÄÄN KYLLÄ ENEMPI AUTOISTA



Kysyin pojalta, mitä värejä hän haluaisi uusiin villasukkiinsa ja toiveena oli, että mustaa ainakin. Halusin pitkävartiset ja kuviointi tekee neulomisesta aina kivempaa ja siitä syystä tein tuon sydänrivinkin hetken mielijohteesta siinä neuloessa. Vastaanotto uusille sukille oli ihana, sain halauksen ja vilpittömät kiitokset, mikä on aivan tietysti parhainta, mutta myös kommentin, että äiti, mää tykkään kyllä enempi autoista ku sydämistä. <3

25. lokakuuta 2014

SUOSIKKIVILLASUKAT









Kyselin Instagramin ja Facebookin puolella ihan muuten vaan, että mitkä on teidän suosikkejanne tekemistäni sukista. Paljon tuli tykkäyksiä ja kommentteja ja niistä iso kiitos! Yhdet sukat nousivat suurimpaan suosioon. Ja arvatkaapas mitä, määhän oon jakanut niihin ohjeen jo aikoinaan, joten tässä se teille uudelleen. Olkaat hyvät!





Ohje on noin viisivuotiaan sukkiin. Tarvitset kolmosen sukkapuikot ja pieniä nyssäköitä mukavan värisiä lankoja samalla vahvuudella.

Luo 48 silmukkaa kolmosen sukkapuikoille. Neulo 2o 2n viisi kerrosta. Neulo 2 krs sileää ja aloita kuvio. Tee kuviokrs:n jälkeen aina kaksi "tyhjää" krs:ta ja sitten taas kuvio. Kun olet tehnyt piparikuvion seitsemällä värillä, neulo 1 sileä krs ja sen jälkeen 5 krs 2o 2n joustinta.

Ota puolet silmukoista (1. ja 4. puikko) ja aloita kantalapun neulominen. Neulo vahvistettua kantapäätä noin 5cm. Tee kantapääkavennukset normaalisti ja tee sivukavennuksia niin monta kertaa, että silmukoita on jäljellä 40.

Neulo noin 4cm, tee pari kertaa kuvio ja tarkasta jalan koko ja kun pituutta on riittävästi, tee kavennukset joka 10.silmukan jälkeen. Vedä lanka silmukoiden läpi, kun niitä on jälkellä 8. Päättele langat, kostuta, anna kuivua (tee sukalle pari) ja sujauta pikkuisen jalkoihin.




24. lokakuuta 2014

194 SENTTIÄ IHANUUTTA

Neuloin ja neuloin, tuli oikein semmonen älytön into, että äkkiä tää valmiiksi ja semmosen kuvionhan mää teen seuraavaksi, ja vaikka joku väripari vierekkäin ei aivan innostustanut heti kuvioissaan, en antanut sen häiritä. Kuusi päivää neuloin, ja kokoajan luulin, että silmukoita on 90, mutta lopussa ne laskiessani ja alkaessa tehdä ketunnokkakavennusta, laskin, että pirskatti, niitähän onkin 80. Mutta hyvin sain sinne kuviot mätsäämään, mäihällä!


Usein kysytään, miten saan lankalenkit neuleen takaosassa toimimaan, kun kuviot saattavat olla leveähköjäkin. No, tässä tapauksessa tietty suurta ongelmaa ei ole, sillä huivi tehtiin putkena, suljettuna neuleena, niin että kaikki lenkit jäävät putken sisään. Neulon aina melko löyhästi ja jos esimerkiksi neuletakissa pitkiä lankajuoksuja nurjalle puolelle jää ja näyttää, että niihin sormet tarttuvat, lankoja päätellessä kiemurtelen ne kiinni. Ihan pienissä vauvaneuleissa olen ommellut ne ihan ompelulangalla tiheästi niin, että niihin ei varmasti pienet sormet tartu. Oon vähän sitä mieltä, että neulomisessa ei tarvi olla orjallinen joidenkin tiettyjen sääntöjen noudattaja, vaan tiiättekö, ihan kaikki on mahdollista mitä itse vaan haluaa tehdä. Kokeilla kannattaa ainakin aina.


Tämä huivi. Siitä tuli ihana. Värit ovat ihanat. Mustaa, tummansinistä, hailakkaa vaaleanpunaista, vanhahkoa roosaa, luonnonvalkoista ja minttua. Kuviot ovat ihanat, vähän pilvenreunaa, strösseleitä, kuutioita ja palluroita, muutama tiukka suorakulmainen kolmiokin. Jännitti alkuun, että jaksanko tehdä siitä riittävän pitkän, mutta nyt tuntuu, että 194 senttiä plus hapsut ja tupsu, eli yli kaksi metriä riittänee kääriytymään kaulani ympärille ja roikot ovat sopivan pitkät. Tosin tuli olo, että saatan tarvita huivin alle jonkun ihanan uuden takin, kun kohta olen taas hieman simpsakammassa kunnossa... Ja tietty uuden pipon ja vanttuut. Mutta tämäkin riittää, maailman, tai ainakin tämän päivän ihanin, muhkein, söpöin ja tiinamaisin kaulahuivi.  Lupaan mannekiineerata huivi kaulassa teillekin, kunhan on sen aika. 








18. lokakuuta 2014

19 TUNTIA MYÖHEMMIN




Olen viimeisten viikkojen aikana valvonut joka yö parikin tuntia saamatta unta, ja silloin on päässä pyörineet joko huolet tai sitten olen koittanut miettiä kauniita ja ihania asioita. Toissayönä keksin, millaisen kaulahuivin haluan. Se oli sellainen ihanien asioiden pohdinta. No, ison, paksun, muhkean, kuviollisen huivin ja väritkin keksin. Joten eilisen ohjelmani oli lankakaupoilla käynti. Valitsin langaksi Hjertegarnin Limaa, 100% villaa, koska siinä paksuus on sopiva (vitosen puikot) ja värikartassa sopivat värit. Lisäksi löysin mintunvihreää Novitan Woolia, joka sopii Liman seuraan kaksinkertaisena oikein hyvin. Teen huivin putkena pyöröpuikoilla, joten sitä muhkeutta sitten riittää! Ja sittenpäs vain istahdin television ääreen, aloin neulomaan, välillä vähän piirsin ruutupaperille, mutta neuloin silti eri tavalla ja ihastelin, kuinka huikea Vesalan Paula on. 

Tänään, kun kello on 16.08, huivia on tehty noin 30 senttiä, enää siis suunnilleen 120cm jäljellä ja pitäis keksiä, mitä sitä seuraavaksi katsois ja millaisia kuvioita tekis. Taidan hakea keittiöstä vähän suklaata ja limonaatia, satsumia ja karjalanpiirakoita ja jatkaa hommia. 

Kuullaan!