2. syyskuuta 2015

AARREKARTAT



Mää oon tosi hyvä siinä, että en ennen lasten iltasatua osais ikinä arvata, mitä teen yllätykseksi heille heidän mentyä nukkumaan. Viime viikolla yllätin sekä itseni, että lapset maalailemalla aarrekarttoja yömyöhään. Iltasadussa oli jotain aarrekarttoihin liittyvää ja sain siinä pimeydessä unia odotellessa ajatuksen millaisen kartan haluan toteuttaa. Niinpä muutamana iltana akvarellimaalit pensseleineen viuhui ja tussi piirteli kädessäni kuin itsestään puita, majakoita ja valaita. Itse aarteet suurine aarrearkkuineen kartoista puuttuu, mutta siinä onkin juju. Karttojen katselija saa antaa mielikuvituksen juosta, keksiä itse millaisia aarteita siellä voisi ollakaan. Täydellisiä, ihania aarteita tietenkin!




29. elokuuta 2015

AIKAMATKA +++

Blogiani jo vuosia seuranneet muistanevat plussapeiton, jonka äitini kanssa virkkasin reilu kolme vuotta sitten. Olihan siinä homma. Taisin jo heti alkumetreillä soittaa äidilleni, että voisikohan hän ystävällisesti virkata kanssani niitä ruutuja, kun laskelmien mukaan niitä tarvitsisi 190 kappaletta. Ja kun minähän en tunnetusti mikään virkkurimuija ole koskaan ollut. Äitihän lupasi auttaa, semmoisiahan äidit ovat! 


Virkkaaminen oli tuona aikana minulle hyvin tärkeää, katsoin paljon elokuvia ja uppouduin niihin ja isoäidinneliöihin. Elämässä myllersi kovasti ja virkkuu oli kuin terapiaa. Sitä ei muuten koskaan saa eikä voi väheksyä, sitä sellaista käsitöiden tuomaa terapeuttista voimaa. Se on valtaisa voima. Tilkkujen ompeleminen yhteen oli hyvin työlästä, mutta pienenkin pätkän saaminen yhteen oli askel eteenpäin ja niin se peitto vaan valmistui. Tosin, on siinä vieläkin pari kymmenen sentin kohtaa, jotka ovat jääneet kiinnittämättä yhteen. Enkä muuten aio ikinä ommellakaan yhteen, ne raot kuuluvat jo peittoon. Kertovat sen tarinaa. Edelleenkin tuo ihana, mukavan raskas, villainen torkkupeitto on yksi suosikkiasioistani olohuoneessa, ehkä jopa koko kodissa! Vauva nukkui ensimmäisinä kuukausinaan hyviä unia sopivan painavan peiton alla turvassa ja viltin alle on ihana käpertyä viileässä syysillassa, talvisin nostan sen hartioille saakka. 


Värit ovat edelleen raikkaat ja meidän perheemme väriset. Valkoisesta tulee mieleen se, että niitä tilkkuja on ainakin kolmea eri valkoisen sävyä, koska osa langoista hankittiin Tampereelta ja osa Oulusta, tietty eri värieriä ja taisipa lankalaatujakin olla useampaa. Okran värisestä tulee mieleen aina  ystäväni Hanna-Riikka, koska jos joku ihminen on tietyn värinen, niin minusta hän on okra. Lielahden Lankamaailmaa ajattelen aina, kun mietin peiton vaaleanpunaisia ruutuja, taisin niin monta kertaa käydä hankkimassa sieltä lisää Maija-lankaa. Ja osa oli muuten myös Isoveljeä, jota hamstrasin Kauppakeskus Elon Halpa-Hallista, kun olimme tulossa kässäkerhon tyttöjen talvireissulta. Ooh, mikä ihana muisto! Vanhan kodin olohuoneen ompelunurkkaukseni ja siitä näkyvä maisema naapuritalojen kattojen yli, kohti Horhan harjua tulee mieleeni tuosta merenvihreästä sävystä. Ärhäkän pinkki, lähestulkoon neonpunainen lanka tuotiin kahdessa erässä Tallinnasta, ei sillä että sitä olisi tarvinnut paljon, vaan koska ensiyrittämällä en älynnyt, että sävy on just eikä melkein. Harmaa muistuttaa siitä, että äitini ruudut olivat suurempia kuin omani. Hailakanvaaleanpunaista, tuota lähes harmahtavan roosaa, sitä lankaa olen käyttänyt myöhemminkin paljon. Siinä sävy on ihanan hailu ja tiedättekös, se on minulle toiveikas väri. Siitä tulee olo, että kyllä tässä vielä hyvin käy ja elämä kantaa! 

Aikamoinen tarina yhdestä peitosta. Siitä, jonka reissut Pinterestissä ovat pitkiä ja joka edelleen on ihanin isoäidinneliöpeitto, joka ei ollenkaan näytä isoäidinneliöpeitolta!

Tästä pääset plussapeiton postaukseen toukokuulle 2012, olkaa hyvät. 




6. elokuuta 2015

VAUVAN KESÄVILLASUKAT


Mulle kävi tuossa alkukesästä pienoinen pesuvahinko. Vauvan ihanat, pienet villasukat joutuivat katalasti muun pyykin joukossa pyykinpesukoneeseen ja saapuivat sieltä ulos minikokoisina ja hyvin tiiviinä sukkina. Siinä ei sitten auttanut kuin ottaa puikot ja langat käteen ja tekaista uudet. Onneksi ollaan lämminvarpaista sukua, ettei ole ollut sukille vielä tarvetta, vaikka aika kivat niistä tulikin. Lankoina tietysti taas jotain sellaista, mikä ei kestä konepesua. Katsotaan miten näiden sukkien käy. Onko teidän kesänne hurahtaneet villasukat jalassa?

31. heinäkuuta 2015

IHANAT JÄTSKIPÄÄT


Aivan ei oo menny tää kesä jäätelöä syöden, eikä siitä sen enempää, tiedätte kyllä, mutta ainakin on ollut tarve päähineille. Siitäpä intoutuneena ja tuon hienon Metsolan jäätelökankaan hyödyntäen hurautin tässä muutamana iltana serkuskatraalle kesäyllätykset. Laitoin niihin pienet neonkeltaiset kangastupsut ja kirjoin takasaumoihin lasten nimet. Kaavana käytin Noshin ilmaista lippapipon kaavaa. Voi vitsit, miten olivatkaan lapset pipoista iloissansa! Eskimojäätelöt maistuivat ja jättisaippuakuplien perässä oli hyvä juosta. Tästä kohti elokuuta ja intiaanikesää!







* Jäätelökangas saatu blogiyhteistyön kautta Metsolalta



29. heinäkuuta 2015

HÄÄBINGO



Meinasipas unohtua vielä yksi hääjuttu kesäkuulta. Sain siis myös iloisen tehtävän pitää bingon häissä. Päädyimme (tai hääpari päätyi!) pohdintojen jälkeen tähän systeemiin, että pöydissä on valmiiksi kupongit, joita täytellään illan mittaan, eikä niin, että pitäisin erikseen bingon ohjelmanumerona. Tiedoksi siis teille, ketkä ette ehkä ole lukeneet blogiani pidempään, että olen melkoinen bingoemäntä, lähestulkoon juhlissa kuin juhlissa. Tällä kertaa hieman toisin.

Kuponkeja oli neljää erilaista, ja ne odottivat jokaisen paikalla pöytiin saavuttaessa. Niissä oli melko perinteisiä hääbingoissa tutuiksi tulleita kohtia, mutta ehkä niihin jotain kivaa ekstraa teki se, että laput olivat käsinkirjoitetut. Jos jotain tekisin tässä hääbingossa uusiksi, niin sen, että lappuihin pitäisi kirjoittaa muistutus, että peli alkaa vasta, kun pöytiin istahdetaan, eikä hetkeä aiemmin tapahtunutta suudelmaa tai kenkien pois nakkaamista lasketa. Mutta silti, tämä on itselleni yksi mieluisimmista ohjelmanumeroista hääjuhlissa. 


26. heinäkuuta 2015

KETTU JA MERI




Olen alkanut maalata taas. Se on ihanaa. Niin on myös akvarellit, ryijyt, villasukat, vauvanpipot, tilkkutäkki ja vauvakirjapiirustus. Kettu ja meri näyttää ihanalta yhdessä, mutta tämmösellä kotiäidillä oli niin kiire, että nää ehti kuvata vain näin, kun seinässä oli yksi koukku siellä täällä.

KYLPYHUONEENMATTO



Joskus käy niin, että idea pompsahtaa silmille ihan tuosta vaan, varoittamatta. Tämä maton kanssa kävi niin. Olin menossa hakemaan kylpyhuoneesta hiusharjaa, kun vanhaa mattoa katsellessa sain ajatuksen uuteen. Pelkkiä valkoisia kankaita, erilaisia pintoja, luonnonmateriaalia. Olin tunti tämän jälkeen kangaskaupan ovella toteamassa, että se on jo kiinni. Toisella kertaa sitten onnistuin aukioloaikojen puitteissa ja löysin mainiot kankaat. Kahta erilaista vohvelikangasta, paksua froteeta, jämäkkää pellavaa ja kotimaista ribbitrikoota.



Matto koostuu suorakulman mallisista paloista ja väleissä on joko puoliympyröitä tai matonkuteenpätkiä (niistä kiitos Kaisalle ja työhuoneensa tursuavalle lankakorille!) tuomassa siihen vähän elävyyttä. Sitä tarvitaan siksi, että matto olisi kylpyhuoneessa enemmän vauvan mieleen kuin vaikka suihkukaivonkansi. Toistaiseksi, kun matto on ollut käytössä kolme päivää, ei vauva ole ollut huomaavinaankaan äitinsä hienoa ideaa. Sen sijaan lomamatkalta saapunut isoveli meni kylppäriin ja huudahti "täällä on äiti tosi ihana uus matto!".

17. heinäkuuta 2015

KUN MIISU OLI VIISI

Löysin vintistä laatikon, joka oli täynnä piirustuksia kolmisen vuoden takaa. Tiedän varastossa olevan toisenkin samanmoisen laatikon. Välillä laatikot nähdessäni mietin, että onko niissä laatikoissa mitään tolkkua, varsinkin kun ne paperit on heitetty laatikkoon muutossa vain siksi, etten vain ole käynyt niitä läpi ja säästänyt muutamaa mielestäni parasta tai kivaa tai koskettavaa. No, kun päädyn miettimään asiaa, niin tajuan myös, että on varastossa paljon muutakin, mitä ei tarvitsisi niin säästää ja jotka eivät ole niin arvokkaita kuin nuo lasten piirustukset. Eilen otin toisen laatikon ja kävin ne läpi, heitin ison osan pois, keräsin tyhjät (!) paperit talteen ja huipuimmat siirsin omaan muovilaatikkoonsa. Lisäksi leikkasin muutamasta piirustuksesta kuvat pienemmiksi ja järjestin uuden, hauskan jääkaappinäyttelyn. En malta odottaa, että töiden tekijä saapuu ja näkee ne, sillä veikkaan, että kahdeksanvuotias ei muista tarkalleen mitä on piirrellyt viisivuotiaana. Siinä riittää myös pohdittavaa, miksi ja miten on piirtänyt mitäkin. Aihealueita oli laidasta laitaan, ihan hirmuisesti tietopläjäyksiä erilaisista aiheista, planeetoista, kulkuvälineistä, kissaroduista, liikennesäännöistä, hedelmistä... Tunteita oli käsitelty myös, oli suuttumusta, surua ja rakkautta. Hauskaa myös, että monissa piirustuksissa oli tytön itsekirjoittamaa tekstiä. Tuplakonsonanttien puutteet ja väärinpäin olevat kirjaimet varmasti naurattavat tekijää itseään.

Näyttelyn nimi on Kun Miisu oli viisi. Olkaa hyvät!








3. heinäkuuta 2015

MAKAROONIA JA STRÖSSELIÄ

Maalasin tytön valkoiseen puuvillamekkoon makarooneja ja strösseleitä. Taidan jatkaa hommaa tänäkin iltana, mutta aivan hyvä aloitus, sanoisin!



28. kesäkuuta 2015

SULATON LINTU JA MINTTUJÄÄTELÖÄ






Ompelin lapselleni linnun. Keksin tehdessäni linnulle tarinan, että se olis tiputellut sulkiaan niin paljon, että ne ovat muuttuneet vauvanvaatteeksi, sulkabodyksi. Lintu on lempeä, pehmeä, sydänlintu. Se rakastaa minttujäätelöä, siksi sillä on siivissään paljon jäätelöitä. Minttujäätelöstä tehdyt ovat myös lapsen housut. Housuissa on suuret, hauskat taskut, kuin jäätelötötteröiden tötteröt. Linnun pyrstössä on paljon jäätelöiden värisiä nauhoja, joilla lapsi saa leikkiä. Mutta kun housuissakin on nyöri...






Lapsesta parhain leikiteltävä nauha on housujen nyöri. Sitä on kiva maistella samalla, kun äiti esittelee linnun pyrstöä nauhoineen, joka ei saa lapsen huomiota ollenkaan. Tarina linnusta ei kiinnosta lasta. Hän on vasta vauva, hänestä parasta on köllöttely pehmeällä peitolla johon mintunvihreät housut maastoutuvat hienosti. Parasta on, kun äiti näyttää mallia kuinka linnun päälle voi laskea päänsä ja makoilla vauvan vieressä, lintu tyynynään. silloin vauva voi ryömiä äidin luo ja tarttua poskesta kiinni ja nauraa. Parasta on nousta konttausasentoon, heijata siinä eestaas, näyttää maailmalle, että kohta kontataan. Parasta on huomata kameran hihna ja ryömittävä seitsenkuisen supervauhdilla sitä kohti. Parasta on, kun äiti kiipeää kerrossängyn yläpedille ja huhuilee sieltä, että kukkuu - mahtavaa, äiti ei mennytkään vain käsiensä taa piiloon, vaan noin korkealle, vauva varmasti miettii! Vauvasta parasta on, kun äiti leikkii sen kanssa, ei se, että se äiti ompelee sille pehmoisen linnun, vaikka ei sitä tiedä vaikka joskus pehmeä lintukin olisi mieluisa. Juuri näin sen pitääkin olla.

*Vauvan vaatteet ja kankaat Metsolasta, blogiyhteistyö.